Viikon pohdinta: Kunnianhimo

"Pahinta mitä kohtalo voi ihmiselle jakaa, ovat vähäiset kyvyt ja voimakas kunnianhimo" -Vauvenargues

Mielestäni kunnianhimon voi suoranaisesti yhdistää kilpailuhenkisyyteen, päättäväisyyteen ja täydellisyyden tavoitteluun. Kunnianhimoinen ihminen on päättäväinen, pyrkii kohti tavoitetta ilman kompromisseja. Välillä liika kunnianhimo saattaa kääntyä itseään vastaan. Ollaan valmiita tekemään mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, että tehdään se väärien asioiden kustannuksella, unhodetaan se terve järki kaikessa tekemisessä.

2012 vs. 2014

Itse koen kunnianhimon olevan ihailtava piirre ihmisessä. Sellainen ihminen on omistautunut asialleen, on valmis tekemään töitä sen eteen vaikka aina ei olisi helppoa. Lähes kaikki unelmat ovat saavutettavissa, mutta joidenkin eteen tarvitsee vain tehdä enemmän töitä. Näihin asioihin liittyy ehkä joitakin varjopuolia. Siinä vaiheessa kuitenkin kun joku asia on tarpeeksi tärkeä, on oltava valmis luopumaan ehkä jostain muusta. Siinä vaiheessa kuitenkin kun joku asia siintää mielessä, ei ehkä koekaan näitä asioita menetyksenä. Onhan palkintona se asia jonka eteen olet tehnyt töitä pitkään.

Siinä vaiheessa kunnianhimo menee mielestäni yli, kun unohdetaan kaikki muu ympäriltä. Tottakai on asioita jotka vaativat sen 100% itsestään. Tämän on kuitenkin mielestäni oltava ainoastaan väliaikaista, jotta kunnianhimo ei mene yli. Esimerkkinä fitness kilpailut. Teet kovaa työtä vuoden, unohdat kaverit, terveyden yms. Vuoden päästä kun seisot lavalla, seisot siellä yksin ilman tukijoukkoja, terveys pilattuna. Oliko se tavoittelemisen arvoista? Kärjistetty esimerkki, mutta hyvä esimerkki siitä että tässä kohtaa on kunnianhimo mennyt liian pitkälle.

Itse olen ollut aina sellainen ihminen, jolla on unelmia, tavotteita ja päämääriä. Kun innostun jostakin asiasta niin innostun siitä silloin 110 prosenttisesti. Ennen se oli parisuhde tai ratsastus, nykyään se on kuntosali. Muut asiat tuntuvat näiden asioiden rinnalta pieniltä ja ollaan valmiita uhraamaan paljon näiden asioiden takia. Onneksi kuitenkin nykyään olen oppinut, että elämässä voi olla monta tavoittelemisen arvoista asiaa kerralla.

Vieläkin olen sellainen ihminen, jos jotakin päätän niin sen eteen olen myös valmis tekemään töitä. Teen kaiken pilkun tarkasti, noudatan ohjeita, enkä lipsu. Kilpailuihin lähden aina voittamaan, ikinä ei lähdetä hakemaan kivaa suoritusta. Vaadin itseltäni paljon, ilman sitä ei saavuta tuloksia. Jokainen pieleen mennyt asia kolahtaa kovaa, mutta siitä on mahdollista oppia. Silloin kun ollaan rennosti, niin on osattava olla rennosti. Ilman sitä ei jaksa, aina ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Eli ehkä yksinkertaisemmin sanottuna. Esimerkiksi salilla, salilla annan kaikkeni, mutta kun salilta kävelen ulos kaikki jää salille. En rehki enää salin jälkeen tai ajattele salia 24/7.

Mielestäni omassa luonteessa kiva piirre, josta olen ylpeä. Minulla on kyky tehdä asioista joista tykkään, pääsen asioissa eteenpäin koska olen valmis tekemään töitä. Unelmia ei saavuta ilman kunnianhimoa, päättäväisyyttä tai sitä että tehdään töitä niiden asioiden eteen.

Valmennus alkoi!

”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.” — Herman Cain

Valmennustapaaminen oli ja meni. Nyt ollaan menty muutama viikko uusilla ohjelmilla ja ruokavaliolla. Olo on tällä hetkellä jo tasoittunut ja intoa piisaa vaikka kuinka paljon. Valmentaja oli henkilönä sellainen jonka kanssa tunsi heti että häneen voi luottaa. Tapaamiset ja käytännöt ovat helppo toteuttaa ja treeninkin saadaan hyvin sovittua minulle sopivaan aikatauluun.

Palaute tämän hetkisestä tilanteesta kävi aikalailla yksiyhteen siihen mitä itsekin olen ajatellut. Yläkroppa on jo aika hyvässä mallissa, selkään tarvitaan lisää lihasta. Alakroppa taas jäljessä yläkertaa, joka oli myös oma mielipiteeni ennen tapaamista. Erityisesti takaosasto on se jota työstetään ahkerasti. Yksi positiivinen seikka tuli esille. Itse olen epäillyt sopiiko kroppani rakenne Bikiniin, sillä rakenne vaikuttaa todella paljon siihen tuleeko kilpailuissa pärjäämään. Valmentaja olikin sitä mieltä, että kropan malli on sopiva lajiin ja mahdollisuudet kilpailuille ovat hyvät. Jeee!

Salin puolella jatketaan samalla jaolla kuin olenkin tehnyt, ainoastaan yksi sali kerta tiputetaan pois. Eli nyt mennään viisi kertaa viikossa salille ja tehdään edelleen samalla lailla kuin ennen. Ohjelmien sisältö on myös aikalailla sama, ainoastaan jotakin turhia liikkeitä jätettiin pois, tuotiin hieman uutta tilalle. Isoimpana muutoksena varmaan treenin intensiteetti ja tapa millä se suoritetaan. Ja täytyy sanoa, että kyllä tuntuu.

Kroppa on ollut jumitustilassa kauttaaltaan, lihaksia särkee ja tuntee, että jotakin on tehty oikein. Se on kyllä jännä, että miettimällä liikkeiden suoritusjärjestyksen, katsomalla sarjatauot tarkemmin ja tekemällä sarjat loppuun asti ilman turhia kikkailuja saadaan aivan erilainen tuntuma. Treenit ovat rankkoja ja jokaisen treenin jälkeen olen aivan loppu.

Aerobista teen kaksi kertaa viikossa, lähinnä oman mielenterveyden takia. Tällä hetkellä ei ole tarvetta polttaa rasvaa ja olinkin yllättynyt siitä että tämän hetkinen kunto on se mikä yritetään pitää nyt tällä hetkellä.

Ruokapuolella jatketaan myös hyvin pitkälti samalla linjalla. Samalaisia aterioita, mutta useammin ja enemmän. Muutamia muutoksia tuli aamupalaan, lisäravinteisiin ja iltapalaan. Aluksi tuntui, että olo oli koko aika aivan täysinäinen kun koko ajan joutui syömään. Nopeasti olo kuitenkin tasoittui ja tilalle tuli nälkä. Nälästä kärsin viime viikon ja tuntui että koko ajan olisi vain halunnut syödä. Nyt kuitenkin olo on tasaantunut, ja ruokamäärä tuntuu hyvältä. Mielestäni kropassa näkyy jo muutaman viikon jälkeen muutoksia. Mahasta on lähtenyt nesteitä ja lihaserottuvuus on parantunut kauttaaltaan. Eli kyllä täytyy sanoa, että olen kyllä osaavissa käsissä ja luotto on 100% valmentajaan ja tiimiin.

Isoin asia mikä tapaamisen jälkeen oli se, että olen tehnyt jotakin oikein. Olen itse lukemalla ja selvittämällä asioita saanut lihasmassaa hyvin ja ruokavaliot ja saliohjelmat ovat olleen aikalailla oikeanlaisia. Lihasta on tullut ja lähtökunto tässä vaiheessa on valmentajankin mielestä erinomainen. Pohjatyö on siis tehty oikein. Kaikki tämän vuoden aikana käytetty aika opetellessa asioita, lukemalla juttuja ja kokeilemalla asioita on tuottanut tulosta. Alan tuntea kroppani hyvin ja osaan tarkastella sitä objektiivisesti. Oikeilla jäljillä siis ollaan!

Viime viikolla olin salilla katsomassa uuden ohjelman tekniikat kuntoon. Ohjelmassa lähes kaikki liikkeet ovat tuttuja, joten mukavaa että saa palautetta siitä miten olen tähän asti tehnyt liikkeet. Ja niinhän siinä kävi, että paljoakaan korjattavaa ei löytynyt. Suurimmat ongelmat ehkä olkapäiden kanssa (pystysoutu, viparit), sekä selkäliikeiden kanssa pientä hienosäätöä. Paljon sain hyviä pikku vinkkejä siitä miten saada liikkeestä tehokkaampi, ja miten saada liike kohdistettua juuri oikeaan paikkaan. Mave-tekniikastakaan ei löytynyt pahemmin huomautettavaa, joten arvostelijoiden mielipiteet voin nyt varmasti unohtaa.

Viime viikot ovat olleet aika hektisiä siinä mielessä, että on joutunut niin paljon miettimään uusia asioita, hakemaan treenirytmiä, sekä opettelemaan syömään erittäin säännöllisesti. Nyt tuntuu, että asioista alkaa tulemaan rutiinia ja pääsee täysillä keskittymään treeniin. Itsevarmuutta tekemiseen on tullut lisää, nyt on ammattilainen johon voin vedota jos joku tulee arvostelemaan. Aina on tukihenkilö, jolta kysyä apua jos mietityttää jne jne..

Viikon pohdinta: Täytyykö aina olla vahva?

Vahvuutta on tunnustaa, olevansa jossain asiassa heikko"

Itselläni tosiaan ollut tämän vuoden puolella tarkoitus kasvaa henkisesti vahvaksi. Monesta paikasta toitotetaan sitä että henkinen vahvuus on valtti ja sitä kohti tulisi pyrkiä. Mitä on henkinen vahvuus? Onko se sitä että ikinä ei ole huonoa päivää, ei romahdeta tai reagoida mihinkään? Vai onko se sitä, että uskalletaan näyttää tunteet aidosti?

Viikonloppu ei ollut itselleni helpoin. Paljon tuntui tapahtuvan sellaisia asioita, jotka pistävät taas ajattelemaan itseään henkiseltä kantilta. Sitä saako tunteita näyttää, missä tilanteessa se on sopivaa ja teenkö itsestäni tyhmän jos välillä purkaa tunteitaan.

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka näyttää huonosti tunteensa sellaisten ihmisten lähellä, jotka eivät ole todella läheisiä. Ehkä suurimpana syynä se, että en halua näyttää ihmisille että olen heikko. Eli suoraan sanoen haluan pitää sellaista mielikuvaa, että itselläni on aina hyvä päivä, mikään asia ei saa minua romahtamaan. Ikäänkuin suljen kaikki negatiiviset tunteet pois ettei se vaan saa minua näyttämään heikolta.

Mielestäni tämä ei ole missään nimessä fiksua. Ei ole henkistä vahvuutta peittää niitä aitoja tunteita, vaan tuoda ikäänkuin joku toinen epäaito tunne siihen tilanteeseen. Henkinen vahvuus on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa, eikä esittää muuta. Jotkut ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole ikinä huonolla tuulella tai eivät ota itseensä asioista. Toiset taas ovat sellaisia että reagoivat heti kaikenlaisiin asioihin isosti. Eikä siinä mitään, silloin ollaan aidosti omana itsenään siinä tilanteessa. Itse olen ehkä kuitenkin enemmän ensimmäisen tyylinen ihminen, harvoin luokkaannun tai suutun mistään. Heikkoutena kuitenkin se, että en kyllä uskalla tuoda niitä tunteita silloin esille kuin pitäisi, tietynlaista epävarmuutta omasta itsestään.

Lisäksi usein se, että ei näytä pahemmin tunteitaan aiheuttaa ihmisille sen luulon että henkilö on vahva ja kestää mitä tahansa. Kyseiselle ihmistyypille purkaudutaan helposti, saatetaan kohdella huonosti, sanotaan mitä sylki suuhun tuo. "Onhan tuo ihminen henkisesti niin vahva ihminen." Vaikka oikeasti kyse on vain siitä, että henkilö ei tuo omia tunteitaan niin helposti esille tai on vain epävarma.

Mielestäni se, että uskaltaa näyttää ihmisille heikkoutensa on vahvuutta, eikä se että piilottaa ne jonkun epäaidon taakse. Tärkeintä tietysti on tehdä niinkuin itsestä parhaalle tuntuu. Jotkut eivät vain osaa kertoa tai puhua ja voivat paremmin niin että tunteet käsitellään oman pään sisällä. Henkinen vahvuus on sitä että toimitaan niin kuin itsestä tuntuu parhaalta, eikä esitetä mitään muuta. Ihmiset ovat erilaisia, kuten reagtiotkin.

Viimeinen viikko pyörähtää käyntiin!

Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä.

Uimassa on käyty ja salilla riehuttu. Ei se uinti nyt niin kamalaa ollut. Yllättävän raskasta kun ei ole tosiaan matkaa uinut piiitkään aikaan. 250m metriä uitiin ja jaksoin kyllä yhteen menoon, mutta raskasta se kyllä oli. Seuraavana päivänä koko kroppa kyllä näytti sen, että jotain uutta oli tehty.

Salilla treeni sujuu erinomaisesti. Jotenkin tuntuu että fiilis vain paranee, mitä lähemmäs valmennuksen alkamista mennään. Ehkä sitä jotenkin haluaa nauttia näistä viimeisistä treeneistä, jotka saa tehdä oman mielen mukaan.

Valmennuksessa varmasti tehdään aika orjallisesti treeniohjelmien mukaan nimittäin. Sitä odotankin ehkä eniten, että ei tarvitse miettiä onko ohjelmat toimivia ja miten pitää syödä. Saa melkeinpä heittää aivot narikkaan näiden suhteen ja keskittyä tekemiseen. Enää yksi täysi treeniviikko ja sen jälkeen alkaa kunnon rääkki. Jee!

Liikuntakalenteri tältä viikolta:

Perjantai: Hauis/ojentaja/Vatsat
Lauantai: Selkä/rinta/vatsat + juoksu
Sunnuntai: Lepo
Maanantai: Lepo (hieroja)
Tiistai: Etureidet/pohkeet/olkapäät + juoksu
Keskiviikko: Hauis/ojentaja/Vatsat
Torstai: Takareidet/rinta + juoksu

Yksi asia itseäni on pistänyt ärsyttämään salilla on muut ihmiset. Käyn aika pienehköllä salilla. Tuntuu nykyään jatkuvasti, että ihmiset ovat hanakasti neuvomassa, kommentoimassa treeniohjelmaa tai muuta todella fiksua. Itse käyn salilla pääasiassa treenaamassa. Kesken treenin en jaksa jäädä kuuntelemaan luentoa maastavedon tekniikasta. Jos haluaa jutella niin sen voi tehdä vaikka alkulämpöä hakiessa kuntopyörillä tai juomatauolla. Ei kesken sarjan tai sarjatauoilla.

En tiedä mikä ihmisille on nyt tullut, että tuntevat tarvetta neuvoa tai kommentoida. Ei oikeastaan ikinä kukaan ole neuvonut, kunnes pari kuukautta sitten tämä alkoi. Sen jälkeen viikottain joku tulee kommentoimaan tai keskustelemaan jotakin. Ainakin itse olen niin keskittynyt salilla ja mietin jatkuvasti sitä miten treeni sujuu ja tulee etenemään, jolloin tämä itselläni ainakin häiritsee.

Lisenssi lunastettu, jos vaikka pääsisi jo tänä vuonna lavalle.

Neuvoja tekniikkaan saa tottakai aina antaa, jos tietää mitä puhuu. Muutaman kohdalla on kuitenkin ohjeistus ollut selkeästi väärää. Siinä miettiikin, että mitä jos itse olisi aivan aloittelija ja joku tulisikin neuvomaan aivan väärin. Lisäksi kommentit treeniohjelmasta, ilman että edes tiedetään minkälaisella ohjelmalla treenaan. Siitä että treenaan liikaa jotain liikettä, lihasryhmää tai syön väärin. Näiden kommenttien antajan kannattaisi katsoa esimerkiksi koko sarja kyseisen liikkeen kohdalla tai kysyä ruokavaliosta, eikä tehdä olettamuksia mistään. Tai sitten syyttää siitä että tehdään liian isoilla painoilla tai liian pienillä painoilla, katsomatta ensin kokeillaanko maksimiennätystä tai tehdäänkö pudotussarjoja.

Parhaimmat kommentit ehkä siitä, että en saisi tehdä kyykkyä, kun se on naisille liian raskas liike. Tai toinen, että romanialaisessa maastavedossa huijaan kun jätän tangon polviin, kun neuvoja ei meinannut uskoa sitä että en tee normaalia maastavetoa.

Mutta niin, ehkä vain täytyy oppia kestämään tai sitten vaihtaa salia.

Viikonlopun meninigit näyttävät aika treenipainotteiselta. Huomenna salia ja ratsastusta ja hauskanpitoa kavereiden kanssa.

Viikon pohdinta: Muiden ihmisten mielipiteet

"Kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan"

Itse pyrin toimimaan aina edellä mainitun elämänohjeen mukaan. Ihmisiä on erilaisia ja koskaan ei voi kaikkia miellyttää. Itselleni tämä on ollut yksi vaikeimmista asioista hyväksyä. Se, että aina tulee olemaan ihmisiä jotka eivät minusta pidä teinpä mitä tahansa. Tämä on kuitenkin valitettava tosi asia, joka pitää vain oppia hyväksymään. Ei se tietenkään kivaa ole, että joku ei sinusta pidä. Valitettavasti elämä on kuitenkin valintoja täynnä ja aina jokaisella valinnalla on varjopuolensa. Jotkut teot loukkaavat ihmisiä teit niin tai näin. Tietenkään näihin tilanteisiin ei kannata hakeutua ja ne voi pyrkiä ratkaisemaan niin että ratkaisu vaikuttaisi mahdollisimman vähän muihin ihmisiin negatiivisesti.

(c) Flickr, John Finn

Itselläni tämä on ainakin ehkä yksi isoimmista kehityskohteista. Se, että hyväksyn sen että aina ei voi miellyttää kaikkia teitpä mitä tahansa. Päätöksiä ei pidä tehdä muiden ihmisten mukaan, vaan välillä on opittava olemaan itsekäs. Joillekin tämä on erittäin helppoa, joille taas ylitsepääsemättömän vaikeaa. Useimmiten jälkimmäiselle ihmistyypille käy niin, että unohtaa omat tarpeensa ja asettaa muiden tarpeet omiensa edelle. Tämä ei toimi pitkään, henkilökohtaisella kokemuksella puhuen.

Kateus on ehkä yksi isoimmista asioista joka aiheuttaa vihamielisyyttä ihmisten välille. Aina ollaan katkeria siitä että toisella on enemmän kuin itsellä. Unohtuu se positiivinen ajattelutapa, että ei se itseltä ole mitään pois jos toinen menestyy tai toisella on jotain mitä itsellä ei ole. Asioihin pystyy pitkälti itse vaikuttamaan. Jos on kateellinen jostakin, pitäisi pyrkiä itse kohti samaa päämäärää. Kääntää negatiivinen ajattelu positiiviseksi. Esim. jos jollakulla on sellainen kroppa kuin itse haluan, miksi en pyrkisi kohti sitä samaa kroppaa. Ei kadehtia, vaan motivoitua.



(c) Flickr, HKD

Itselläni on paljon kehitettävää tällä osa-alueella. Inhoan ajatusta että joku henkilö ei minusta pidä. Vertailen omia saavutuksiani muihin ja teen päätökset ajattelemalla muita ihmisiä enemmän kuin itseäni. Pitäisi muistaa positiivinen ajattelu.

Nämä ovat omia valintojani ja se ei ole minulta mitään pois jos kavereilla on asiat eritavalla kuin itselläni. Pidän elämästäni, teen asioita joista nautin ja olen päässyt niissä asioissa eteenpäin jotka ovat itselleni tärkeitä. Muiden mielipiteistä ei pidä välittää liikaa, läheiseni tietävät ja tuntevat minut. Ei ole väliä mitä vieraat ihmiset ajattelevat, jos eivät tykkää minusta tai ratkaisuistani niin antaa olla. Kaikkia ei voi miellyttää. Itseään varten täällä kuitenkin eletään ja sen mukaan mennään

Ruuhkaa ruuhkaa.

Tämä viikko on treenien osalta mennyt mitä parhaimmin. Kylmyys haittaa harrastamista sen verran, että hevosen selkään ei juurikaan ole asiaa. Vähän pystyy kävelemään, mutta ei juurikaan muuta. Ei myöskään kauheasti houkuta lähteä ulos lenkkeilemään, kun on noin kylmä vaan aerobiset hoidetaan salilla.

Liikuntakalenteri tältä viikolta:
Lauantai: Selkä/rinta/vatsat + ratsastus Sunnuntai: Hauis/ojentaja
Maanantai: Lepo Tiistai: Etureidet/pohkeet/vatsat + juoksu
Keskiviikko: Olkapäät/rinta/vatsat + juoksu
Torstai: Takareidet/pakarat/vatsat + uinti

Aerobista olen nyt hieman lisännyt. Treenin rakennetta olen hieman muuttanut. Tämä viikko on menty niin että ensin lämmittelyä 5min, sen jälkeen pikaiset venytykset. Sitten lämmittelysarjat ja sen jälkeen kunnon töihin. Sen jälkeen vuorossa on ensimmäinen osa treenistä, sitten raskas aerobinen osuus (10-15min) ja tämän jälkeen toinen osa treenistä. Lopuksi vielä vatsat jos ne tehdään tai pieni palauttava aerobinen jos jaksaa.

Kuntohan minulla ei ole kovinkaan hyvä, sen takia aerobiset osuudet ovat toistaiseksi vielä lyhyitä. Ehkä enemmän intervallityylistä harjoitusta. Opettelen kuitenkin koko ajan pidempiin jaksoihin. Toivottavasti kunto myös kasvaa siinä vierellä, niin ei niin pahana tunnu.

Tänään mennään toivottavasti kokeilemaan uintia. Itse en ole yleisessä uimahallissa käynyt sitten kouluaikojen, joten saa nähdä minkälaisia tuntemuksia syntyy.

Viikon pohdinta: Ystävyys

"Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä. - Darius "

Ihminen tarvitsee ympärilleen erilaisia ihmisiä. Jokainen ihminen on yksilö siinäkin suhteessa kuinka paljon tarvitsee sosiaalisia suhteita ympärilleen. Joku viihtyy lähestulkoon kokoajan omissa oloissaan, kun joku taas ei osaa olla yksin lainkaan.

Itse kuulun jälkimmäisiin ihmisiin. Viihdyn äärettömän vähän yksin ja lähes 90% ajastani kanssani on joku ihminen. Mikäs siinä kun ympärillä on niin mahtavia tyyppejä joiden kanssa tykkää viettää aikaa.

Olin eilen ajelemassa erään läheisen ystäväni kanssa. Puhuimme paljon ystävien merkityksestä, heidän asemastaan ja siitä kuinka paljon ihmiset tarvitsevat ystäviä. Itse olen onnekas sillä ympärilläni on niin monta hyvää ystävää jotka tukevat minua mitä tahansa teenkin.

Tärkeintä ystävyyssuhteissa on se että tuetaan toista, jaksetaan kuunnella ja autetaan hädässä. Aina kaikkien ratkaisut eivät ole fiksuja tai parhaimpia itsensä kannalta. Ystävä kuitenkin tukee, eikä tuomitse.

Ystäviäkin pitää olla erilaisia. Itselläni ainakin on erilaisia ihmisiä ympärilläni joiden kanssa jaetaan hieman eri juttuja, keskustellaan eri asioista, tehdään eri asioita. Yhteistä kuitenkin on, että kaikkien kanssa vietetty aika on mukavaa, heihin voi luottaa ja tiedän tiukan paikan tullessa kaikki näistä henkilöistä on valmiita auttamaan.

Esimerkkinä voisin heittää omasta ystäväpiiristäni. Kaksi todella läheistä, toisen kanssa voidaan puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, vakavistakin asioista. Toisen kanssa taas pystyn kertomaan kaikki arjen pienetkin murheet ja soittaa vaikka tunnin välein jos siltä tuntuu. Tietysti molempien kanssa voin puhua molemmista asioista, mutta jokainen ystävyyssuhde muokkautuu erilaiseksi. Lisäksi ystäviä harrastusten parista, lapsuuden ystäviä, sekä tietysti sisko, joka varmaan tärkein kaikista.

Viime viikkoina olen herännyt siihen asiaan kuinka onnellinen oikeasti olen siitä että ympärillä on monta ihmistä jotka ovat tukena. Itse tuen ystäviäni heidän harrastuksissa, päätöksissä ja ongelmissa, he taas tukevat minua tässä mikä itselleni on tällä hetkellä tärkeintä.

Bikini fitness on lajina aikalailla yksinpuurtamista ja aikaa vievää. Se määrittää todella pitkälle sen minkälaista elämää elän. Vastapainoksi tarvitsen ystäviä ja sitä laatuaikaa heidän kanssaan. Sitä kun ei tarvitse tehdä kaikkea täysillä, sitä että saa istua kahvilla ja jauhaa paskaa. Unohtaa se fitness-hömpötys hetkeksi.

Tästä matkasta kohti kisoja tulee varmasti rankka, se on tärkeää tietää että ystävät ovat tukena tällä matkalla. Moni omasta lähipiiristäni ovat yllättäneet positiivisesti olemalla äärettömän kiinnostuneita kilpailuista ja jaksaneet kuunnella saliin liittyviä juttuja loputtomiin asti. Välillä olen varmasti todella rasittava näine juttuineni ja toivonkin että pystyn edes vähän olemaan yhtä hyvä ystävä.

Tärkeysjärjestyksessä itselläni tällä hetkellä ensimmäisenä on oma harrastus, mutta sen tiedän että tähän en pystyisi ilman lähipiiriä ja heidän tukeaan. Itse teen fyysisen työn, mutta henkisen työn teemme ystävieni kanssa yhdessä. Bikini-kilpailut on kuitenkin yksi vaihe elämässäni, ystävät ikusia, sitä ei pidä unohtaa tämän matkan aikana. Kiitos kaikille. <3